Koti Kuvat Tekstit Muuta Minä Linkit
Menu

Koti
Kuvat
Tekstit
Muuta
Minä
Linkit
In English

TEKSTIT

Olen laittanut tähän esille sellaisia kirjoituksiani valokuvauksesta, taiteesta ja televisiosta, joilla arvelen olevan yleistä mielenkiintoa ja jotka eivät vanhene hetkessä. Osa näistä on julkaistu aiemmin jossakin lehdessä.

Radiopuhelimet
Viisi syytä miksi Radiopuhelimet on Suomen paras bändi.

Kuinka pitää hyvä esitys?
Ohjeita diaesitysten pitäjille. Kirjoitin tällaisen, vaikka olen omasta mielestäni enemmän valokuvaaja ja kirjoittaja (ja paljon muutakin) kuin esiintyjä. Julkaistu Luontokuva-lehdessä vuonna 2003.

Maailma hukkuu kuviin mutta kuvista on pulaa
Kirjoitus kuvausaiheen valinnasta ja erikoistumisen merkityksestä. Julkaistu Luontokuva-lehdessä 1/2004.

Ohjeita taidekritiikin kirjoittajalle
Teksti antaa ohjeita taidekritiikin kirjoittajalle ja lukijalle. Tekstiä kirjoittaessani olen ajatellut kuvataidetta, mutta teksti on ehkä sovellettavissa muihinkin taiteisiin. (Kirjoitin joskus rokkikritiikkiä Rumba-lehteen. Tällainen lista olisi ollut avuksi silloin.)

Seitsemän syytä olla menemättä elokuviin
Saavatko elokuvat kenties liikaa kritiikitöntä ilmaismainontaa?

Oikea taiteilija
Kata Kärkkäinen on oikea taiteilija.

Intertekstuaalisuus Simpsoneissa
Pitkä analyysi Simpsoneista ja erityisesti siitä kuinka "tekstit" "keskustelevat" keskenään ja yleisö keskustelee teksteistä.

Onko urheilu miesten saippuaoopperaa?
Pitkä analyysi urheilun ja saippuaaoopperoiden yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista.

Hyvän kokoelmalevyn ainekset
Valitettavan harvat kokoelmalevyt täyttävät nämä vaatimukset.

Send me some lovin'
Analyysi ns. romanttisista postikorteista.

Lemmikki kuvaan
Ohjeita lemmikkien valokuvaamiseen. Julkaistu Kameralehdessä 3-4/01.

Mikä kuvalle nimeksi?
Pohdintaa kuvan nimeämisestä. Tekstin tarkoitus on auttaa harrastajavalokuvaajaa nimeämään kuvansa. Julkaistu Kameralehdessä 8/96.

Seitsemän erilaista valokuvaajaa
Harrastajavalokuvaajien tyypittely. Julkaistu Kameralehdessä 8/98.

Sivua viimeksi muokattu: 19.11.2007

 
Copyright 2004 Sami Karjalainen

Sivun alkuun