MIKÄ KUVALLE NIMEKSI?

Kun valokuva laitetaan näyttelyyn, kilpailuun tms., sille tarvitaan nimi. Nimi keksitään usein vasta, kun kuva lähtee kädestä. Kuvan nimi vaikuttaa kuvan tulkintaan, joten nimen antamiseen kannattaisi paneutua, tai ainakin tietää, miten nimi vaikuttaa.

Ranskalainen semiootikko Roland Barthes on käyttänyt termiä "ankkurointi" kuvaamaan kuvan nimen tai kuvaan liitetyn tekstin tehtävää. Verbaalinen ankkuri sitoo merkitykset ja nostaa jotkut kuvan piirteet ensisijaisiksi ja jättää toiset taka-alalle. Sana vastaa enemmän tai vähemmän täydellisesti ja suoraan siihen, mitä kuvassa on.

Kuvan nimi kertoo, miten tekijä on halunnut kuvan tajuttavan tai yksinkertaisemmin: mihin katsojan on tarkoitus kiinnittää huomionsa.

Erilaisia nimiä

Hahmottelen seuraavassa erilaisia kuvan nimeämisen tapoja. Kuvien nimet voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan, jotka ovat 1) toteava, 2) informatiivinen ja 3) taiteellista sisältöä painottava. Jaottelu ei ole sinänsä tärkeä, mutta se auttaa lähestymään asiaa.

Toteava nimi kertoo vain sen, mikä on kuvasta helposti nähtävissä. Eli kuvan nimi kuuluu tähän luokkaan, jos asetelmakuvalle annetaan nimi "Asetelma" tai kissaa esittävä kuva nimetään "Kissa".

Informatiivinen nimi antaa tietoa kuvauskohteesta, kuvaustilanteesta tms. Nimi kertoo jotain, mitä ei ole kuvasta suoraan nähtävissä. Joskus nimi varmentaa tulkintamme kuvasta. Esimerkiksi irvistys ja nauru saattavat näyttää hyvin samalta valokuvassa, ja kuvan nimi kertoo kummasta on kyse. Lehtikuvien kuvatekstit ovat yleensä informatiivisia: ne kertovat siitä tapahtumasta mihin kuva liittyy.

Kuvauskohteen tietojen lisäksi valokuvaajat liittävät usein kuviinsa kuvan ottamiseen liittyviä teknisiä tietoja. Filmimerkki, valotusaika ja aukko, polttoväli, negakoko ym. tiedot antavat joskus arvokasta tietoa muille valokuvaajille. Useimmin niiden tarkoitus on kuitenkin korostaa valokuvaajan teknistä suoritusta. Kertomalla edellä mainitut tekniset faktat kuvaaja vihjaa kiinnittämään huomion itse kuvan sijaan sen teknisen tasoon: "Katso, eikö olekin pieni rae". Teknisiä tietoja ei käytetä varsinaisina kuvanniminä, mutta ne esitellään usein kirjoissa ja lehdissä kuvien yhteydessä, ja niiden tarkoitus on pitkälti sama kuin kuvan nimen eli ohjata kuvan tulkintaa.

Taiteellista sisältöä painottava nimi kertoo siitä tunteesta tai ajatuksesta, jonka taiteilija haluaa välittää kuvalla. Yksinkertaisessa tapauksessa nimi on allegorinen eli vertauskuvallinen. Tavallinen nimi on esimerkiksi "Vapaus". Jotkut käyttävät kuvan nimissä latinan kieltä, filosofisia ajatuksia tms. Tällöin on kuitenkin vaarana, että taiteellisen vaikutelman sijasta lisääntyy tekotaiteellinen vaikutelma. Kuvaa voi "muuttaa" nimellä, mutta jossakin menee raja: mikä tahansa ei tunnu uskottavalta. Useimmissa tapauksissa tylsää kuvaa ei saa kiinnostavaksi keksimällä sille mielenkiintoista nimeä.

Tuhat poikkeusta

Samassa kuvan nimessä voi olla useita edellisiä tyylejä. Luokkaan kolme kuuluva nimi voi välittää myös informaatiota. Sama nimi saattaa myös toimia eri tavalla eri ihmisille. Joku voi tuntea hyvin kuvassa olevan paikan, jolloin kuvan nimenä oleva paikan nimi on hänelle toteava, kun se on muille informatiivinen.

Sama kuvan nimi saattaa toimia toteavana, informatiivisena tai "taiteellisena" riippuen kuvasta. Jos nimeä "Kissa" käytetään tavanomaisessa kissaa esittävässä kuvassa, se on toteava. Jos kuva esittää yksityiskohtaa kissan turkista ja lähenee siis abstraktia, nimi "Kissa" antaa meille informaatiota siitä, mitä on kuvattu. Jos "Kissa" on naista esittävän kuvan nimi, nimi on allegorinen.

Aika usein kuvaaja kieltäytyy kommentoimasta kuvaansa sanallisesti ja antaa nimeksi "nimetön". Perässä saattaa olla järjestysnumero. Voi olla, että kuvaaja ei ole itsekään keksinyt, mistä kuva kertoo. Useimmiten menettelyyn on kuitenkin syynä se, että kuvaaja haluaa jättää katsojalle täyden vapauden tulkita kuvaa. Koska kuvan nimi ohjaa aina tulkintaa, kuva saattaa menettää arvoituksellisuutensa tai moniselitteisyytensä nimensä vuoksi.

Yksi vai kolme maisemakuvaa

Otetaan esimerkiksi luonnonmaisemaa esittävä kuva. Toteavaan tyyliin nimettynä kuva saa vaikkapa nimen "Maisema". Jos halutaan antaa informaatiota kuvauskohteesta, voidaan kertoa kuvauspaikka, kuvausaika tai vaikka lämpötila kuvaa otettaessa. Eli kuva nimetään esimerkiksi "Saimaa 24.12.95" tai "-36 oC".

Maisemakuvan nimi voi kuulua myös luokkaan kolme. Jos kuvaaja haluaa korostaa henkilökohtaista kokemustaan, hän saattaa antaa kuvalle nimen "Yksinäisyys" tms. Entä katsotaanko kuvaa eri silmällä, jos kuvan nimi on "Paikka, jossa henkilö x murhattiin".

Tekstikammo elää yhä

Tekstivihamielisyys on yleistä. Myös kilpailujen arvostelijoiden kuulee usein sanovan "kuvan pitää toimia itsellään, en katso koskaan kuvien nimiä". Tämä liittyy ideaan kuvan autonomiasta, millä tarkoitetaan sitä, että kuvan täytyy toimia ilman tekstiä ja muita kuvia. Käsitys on aikansa elänyt. Miksei voida ajatella, että kuvan nimi on kiinteä osa teosta. Varsinkin kun kuvat kuitenkin esitetään näyttelyissä, luetteloissa ja kirjoissa nimien kera.

Monesti käy niin, että teos aukenee vasta, kun lukee kuvan nimen. Varsinkin nykytaiteen kohdalla tämä on yleistä. Esimerkiksi viimeisimmän ARS-näyttelyn teoksista monet aukenivat katsojalle vasta, kun luki teoksen tai tekijän taustasta. Eikö siis olisi järkevää huomioida kuvien nimet myös arvosteltaessa kuvia. Se ei vähennä kuvan arvoa, että se tarvitsee tekstin tuekseen.

Kuva ja teksti kertovat

Kuvan ja tekstin suhde on moninainen. Kuvan nimi saattaa auttaa katsojaa tajuamaan kuvan. Joskus nimi tuottaa aivan uuden merkityksen. Kaikki kuvat eivät kuitenkaan tarvitse nimeä tuekseen. Pahimmillaan nimi tekee hallaa kuvalle.

Kaikkien tunteman sanonnan mukaan "kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa". Edellä kuitenkin osoitin, että se, mitä kuva kertoo, riippuu kuvan nimestä ja kuvaan liitetystä tekstistä. Sanonta on siis muokattava uudestaan: "kuva kertoo mitä kuvan nimi sallii sen kertovan".

Julkaistu Kameralehdessä 8/96